Kuumehoureita

Vihdoinkin pääsee rauhassa kirjoittamaan! Aamulla totesin, että kurkkukipu oli muuntautunut täysimittaiseksi flunssaksi, ja katsoin parhaaksi jäädä pois Bregezerwaldin perinteisiltä musiikkifestivaaleilta, jotka olivat päivän ohjelmassa. Muut ovat siellä tällä hetkellä Anitan kanssa, ja ottavat toivottavasti paljon kuvia, joita katsellessani voin sitten melkein tuntea olleeni paikalla.

On ehkä aihetta pahoitella blogin hieman sykäyksittäistä päivittämistä. Syynä on kiire ja verkkoyhteyden löytämisen hankaluus. Mitä enemmän tapahtuu, sitä vähemmän ehtii kirjoittaa, vaikka kerrottavaa riittäisi. Edelliset Nannan kirjoitukset Feldkirchin päivistä sain verkkoon vasta tänään. Jos haluat lukea järjestyksessä tästä viikosta, siirry muutama teksti alaspäin...

Nanna vihjasikin jo perjantaille yllättäen saamastamme keikasta. Feldkirchin rautatieasemalla oli jonkinlainen avajaisseremonia, ja konsevatoriolta oli kysytty sopivaa yhtyettä soittamaan musiikkia arvovaltaisille vieraille. Parahin rehtori Ortwein epäilemättä oivalsi heti, että mikä voisikaan olla sopivampi yhtye kuin Con Sax! Niinpä siirryimme perjantaina yhden aikaan asemalle, jossa meidät otti vastaan Mag. Albert Ruetx, joka paljastui käyntikortin perusteella Espanjan kunniakonsuliksi. Soitimme asemahallissa taustamusiikkia ensin puolen tunnin ajan, jonka jälkeen jäimme odottamaan kunniavieraita. Kun he saapuivat, kajautimme ilmoille vauhdikkaan kuubalaisen rallin “Sonata in Beat” (ohje kuului:“When they come, play something like, BOOM!”). Soiton aikana hallin läpi kulki erilaisiin juhla-asuihin sonnustautuneita ihmisiä, mutta keskittyminen esti meitä sen kummemmin rekisteröimästä, keitä kuulijamme olivat. Soitimme vielä yhden kappaleen, jonka kuluessa jostain ilmaantui jopa TV-kamera meitä kuvaamaan. Keikan jälkeen herra Ruetx kiitti ja kehotti ottamaan yhteyttä, jos vielä tulemme Itävaltaan. Keikkapalkalla saimme maksettua viikon hostellimajoituksen, mikä oli todella hieno juttu.

Illan päätimme ottaa rennosti, ja kutsuimme Anitan hostellille kokkaamaan kanssamme kasvispataa. Pöperö onnistui varsin hyvin hostellin keittiön puutteellisesta varustelusta huolimatta. Ruoan kanssa maistui halvin viini mitä olimme ikinä nähneet: kahden litran pullo maksoi kaksi euroa.

Lauantaina Anita johdatti meidät kokemaan paikallisia ihmeitä. Ajoimme Bregenziin Bodensee-järven rannalle ja lähdimme kipuamaan Pfender-vuorelle. Serpentiinipolkua noustessa ei voinut kuin ihmetellä, miten rinteet voivatkaan olla niin jyrkkiä, ja miten ne voivat silti olla täysin metsän peittämiä! Nousu kesti verkkaisella tahdillamme vajaat kaksi tuntia, ja palkkoiksi saimme huikeat näkymät järvelle ja ympäröivään vuoristoon. Saavutimme huipun ilman lisähappea ja istahdimme terassille mutustamaan sämpylöitä brie-juuston ja herkullisten kirsikkatomaattien kera. Alasmeno luonnistui parhaiten Bond-elokuvista tutulla vuorihissillä. Ennen Bregenzistä lähtöä Anita vei meidät vielä keskustaan katsomaan rakenteilla olevaa veden ylle nousevaa ooppenäyttämöä, jolla on ilmeisesti tarkoitus esittää “Tosca”. Kaiken kaikkiaan päivä oli oikein mukava, paitsi Jussi-paralle, joka astui koiran jätökseen.


Illalla olimme lupautuneet esiintymään illallispalkasta ravintolassa, jossa keskiviikon konsertin jatkot olivat olleet. Sitä ennen käivimme kuitenkin läheisessä kylässä tapaamassa perhettä, jossa Nanna vietti vaihtoaikansa maaliskuussa. Perhe oli mitä vieraanvaraisin ja heidän talonsa oli tosi hieno, jo ympäröivän vuorimaisemankin takia. Perheen tytär Sibylle, joka opiskelee alttoviulua konservatoriolla, lähti mukaamme ravintolaan.

Ravintolakeikka oli pienoinen järkytys: kyseessä oli ilmeisesti paikan omistajan syntymäpäivä, ja koko juhlaseurue odotti meitä perillä ympäripäissään! Ensimmäiset riehakkaat aplodit tulivat jo ensimmäisen kappaleen vielä soidessa, ja meille alettiin kantaa lasikaupalla juotavaa ennen kuin olimme edes ehtineet kunnolla aloittaa soittamaan! Juomat saivat kyllä odottaa keikan ajan. Yleisö oli kyllä varmasti vastaanottavaisin, mitä meillä on tähän asti ollut, vaikka oli melko harvalukuinen. Soitimme nimittäin sisällä, vaikka suurin osa varsinaisista asiakkaista istui ulkona. Keikasta jäi kyllä vähän ristiriitainen maku työrauhan puutteen ja erään juhlaseurueeseen kuuluneen moukkamaisen ravintolatyöntekijän takia. Soiton jälkeen joka tapauksessa maistui listan kallein ruoka, jonka saimme onneksi nauttia omassa rauhassa.

Alunperin Müncheniin lähdön piti olla tänään sunnuntaina, se siirtyy huomisaamuun. Saamme yöpyä vielä yhden yön ilmaiseksi, kun esiinnymme kohta hostellilla tänään järjestetyillä grillijuhlilla. Majoitus Münchenissä on vielä kysymysmerkki. Ensi viikolla aiomme ajaa myös Prahaan, mutta hostellin löytäminen sielläkin voi osoittautua melkoiseksi taisteluksi...