Juhlahumua ja nahkahousuja (Lederhosen!)

Olimme kerrankin aamulla ajoissa liikkeellä ja haimme Anitan kyytiin jo kymmeneltä. Valitettavasti Tuukka oli kipeä ja joutui jäämään hostellille. Ajoimme hurjia mutkittelevia vuoriteitä pitkin Bizau- kylään Bregenzerwaldiin, jossa Anita vei meidät harrastamaan paikallisia huveja. Ensin hurjastelimme hiihtohissillä vuorenhuipulle. Sieltä ei luonnollisesti ollut mitään muuta tietä takaisin kuin kapea mutkikas rata, jota ajettiin hirvittävän tärisevällä kärrykelkalla. Turvallisuuden takaamiseksi matkan varrelle oli asetettu useita liikennemerkkejä, joiden sisällöstä meillä ei ollut mitään hajua. Jussi vielä varmisti kysymällä, että tässä lajissa voi satuttaa itsensä todella pahasti! Sitten meidät sysättiin yksi kerrallaan liikkeelle, ja lopulta löysimme itsemme alhaalta enemmän tai vähemmän kauhusta valkeina.


Seuraavaksi ohjelmassa oli kylässä vuosittain järjestettävä musiikkifestivaali, jollaista emme ole Suomessa koskaan kokeneet. Paikalle oli kerääntynyt puhallinorkestereita ja soittokuntia koko Bregenzerwaldin alueelta, ja kaikki olivat pukeutuneet omiin perinteisiin asuihinsa, erityisesti nahkahousuihin :). Väkeä oli aivan valtavasti. Porukka oli kerääntynyt suunnattoman suureen telttaan, josta sai ostaa ruokaa ja juomaa. Lavalla esiintyi todella ammattimainen vaskibändi, joka nostatti tunnelman kattoon. Ihmiset tanssivat seisten penkeillään käsiään taputtaen ja oluttuoppejaan nostellen.

Itse päätapahtuma alkoi valitettavasti juuri kun meidän oli aika lähteä hostellille soittamaan. Ehdimme kuitenkin nähdä hieman alkua. Kaikki puhallinorkesterit marssivat pitkää katua pitkin kulkueena teltalle päin soittaen samalla marssimusiikkia. Ihmiset olivat kerääntyneet tien varteen ihastelemaan. Kaikki taputtivat tahdissa ja vilkuttelivat ohikulkeville soittajille. Meininki oli sanoinkuvaamattoman riemukas! Aurinko paistoi ja kellään ei ollut huolia. Kunpa tälläistä näkisi useammin myös Suomessa...



Hostellille saapuessamme olimme jo sen verran myöhässä, että nousimme autosta suoraan soittamaan. Tuukka oli onneksi jaksanut laittaa tuolit ja telineet valmiiksi (meidän Tuukka!). Valitettavasti juhlat olivat jo loppupuolella, mutta soitimme tunnin verran musiikkia vielä jäljellä oleville vieraille. Ihmiset olivat tyytyväisiä ja saimme paljon kiitosta (sekä myös olutta, makkaraa ja kakkua). Keikan jälkeen olimme kovin väsyneitä, mutta oli pakko vielä varailla hostelleja Münchenista ja Prahasta. Sitten pakkasimme tavaramme ja teimme ruokaa, jonka jälkeen kaaduimme sänkyyn herätäksemme aikaisin aamulla uuteen seikkailuun. Auton startatessa taakse jäi Feldkirch ja hostelli omituisine asukkaineen (joista osa tuoksui melko mielenkiintoiselta). Viikko Itävallassa oli kaiken kaikkiaan hyvin onnistunut. Jäimme kaipaamaan kaikkia niitä mukavia ystäviä, jotka toivomme vielä joskus tapaavamme.