tiistai 3. heinäkuuta 2007

Helsinki, viihtyisä mutta kallis kaupunki Suomenlahdella

Reissu on ohi ja arki koittanut. On aika selailla blogin aikaisempia merkintöjä ja koettaa hahmottaa edellisen kuukauden tapahtumia... Lienee pakko olla tyyväinen kiertueen onnistumiseen, sen verran monenlaista matkan varrelle mahtui, eikä sen kummempia vaikeuksia tullut vastaan.

Matkan viime vaiheista ei ole paljoa kerrottavaa. Dresdenissä kävimme vielä libanonilaisessa ravintolassa syömässä. Paikka ei ollut halvimpia, mutta ruuassa ei ollut moitteen sijaa. Jussi sai parasta kanaa mitä oli koskaan maistanut :). Kaupungista ei tullut kuitenkaan paljoa nähtyä, kun aamulla jo suuntasimme kohti Berliiniä.

Keskiviikko oli melkoisen kolkko päivä. Ajaminen kattoboksin kanssa oli astetta jännittävämpää kun rajut tuulenpuuskat uhkasivat puhaltaa pois tieltä. Lämpöä oli enintään 14 astetta ja ajoittain niskaan tuli rajuja sadekuuroja. Saavuimme Berliiniin silti turvallisesti ja veimme Nannan tuttuun hostelliin Friedrichscheinissa. Jäljellä oli vielä 250 kilometrin ajo Rostockiin. Perillä ostimme hyvät satsit tuliaisjuomia asiaan erikoistuneesta kaupasta ja kävimme kaupungin keskustassa syömässä ennen lähtöä. Rostock on kyllä kummallinen kaupunki: kaikki menee kiinni kahdeksalta eikä keskustassa liiku ristin sielua. Nousimme laivaan hiljaisissa tunnelmissa harmaan päivän ja Kaislaan iskeneen flunssan takia.

Laivamatka sujui rauhallisesti. Jouduimme perumaan soittomme tällä kertaa Nannan puuttumisen takia, mutta "unohdimme" kuitenkin palauttaa keikkapalkkamme eli buffet-lippumme, jotka olimme saaneet etukäteen. Niitä ei turhia kyselty, joten saimme taas kunnolla syödäksemme. Viideltä perjantaiaamuna ääni keskusradiosta kertoi odotetun uutisen: saavumme Helsingin satamaan! Oli kyllä mukava palata Suomeen.

Tämä lienee ainakin omalta osaltani viimeinen kirjoitus tänne, joten on kai paikallaan kiittää kaikkia lukijoitamme jännittävän seikkailumme seuraamisesta. Meillä oli hauskaa, toivottavasti teilläkin! Toivotetaan vielä tsemppiä Nannalle Roskildeen ja toivotaan että tenorifonisti saadaan viikonloppuna turvallisesti takaisin. Con Sax siirtyy nyt suunnittelemaan ensi vuoden Etelä-Amerikan kiertuetta.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Tosi hauska ja aurinkoinen blogi. Erityiset onnittelut seuraavasta lauseesta: "Se oli magein bilemesta, missä kukaan meistä on käynyt.". Erittäin katu-uskottavasti sanottu.

Munchenin katumusisointisäännöt on paskat. Toivottavasti ootte jo toipumaan päin!

Kaislalle: tää teidän blogi on paljon parempi ku Auran ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Hello. This post is likeable, and your blog is very interesting, congratulations :-). I will add in my blogroll =). If possible gives a last there on my blog, it is about the Notebook, I hope you enjoy. The address is http://notebooks-brasil.blogspot.com. A hug.